http://porinfilosofinenseura.fi/seminaari.html

Taiteen järjestykset ja luovat prosessit -seminaari 25.10.2014

dos. Paavo Pylkkänen, Helsingin yliopisto, Skövden korkeakoulu

Tieteen ja taiteen järjestykset Bohm-Biederman –kirjeenvaihdon valossa

Abstrakti

Fyysikko David Bohm (1917-1992) tunnetaan erityisesti siitä, että hän esitti vuonna 1952 kvanttiteorialle piilomuuttujatulkinnan (jota on kutsuttu myös mm. ontologiseksi tulkinnaksi).  Perinteinen kvanttiteorian tulkinta oletti, että yksittäiset kvantti-ilmiöt ovat aidosti indeterministisiä ja että yksittäistä kvanttisysteemiä ei voida mallintaa yksikäsitteisesti (komplementaarisuus, Heisenbergin epämääräytyneisyysrelaatiot).  Bohmin 1952 tulkinta oli kuitenkin vastaesimerkki tälle standarditulkinalle, ja osoitti kausaalisen ja realistisen tulkinnan periaattellisen mahdollisuuden, jos epälokaalisuus ("kaukovaikutukset") ollaan valmiit hyväksymään.  Bohm kehitteli tulkintaansa intensiivisesti 1950-luvun ajan, mutta päätyi kuitenkin suuntaamaan energiansa toisenlaiseen, paljon yleisempään projektiin 1960-luvun alusta lähtien. Tämän projektin lähtökohtana oli ajatus, että fysiikan perusteorioden (kvanttiteoria ja suhteellisuusteoria) yhdistäminen edellyttää järjestyksen käsitteen aksiomaattista tarkastelua.  Vaikka karteesinen järjestys (jota eksemplifioivat karteesiset koordinaatit) on hyödyllinen fysiikassa, sitä ei voida olettaa perustavanlaatuiseksi viitekehykseksi.  Tarvitaan uusi, yleisempi järjestyskäsitys, jolla voidaan luontevasti kuvata kvantti- ja suhteellisuusteoreettisille ilmiöille tyypillinen "jakamaton kokonaisuus". Bohm esitti että ns. "implikaatti järjestys" vastaa tähän haasteeseen  Miten Bohm päätyi valitsemaan järjestyksen käsitteen perustavanlaatuisena?  Hän itse sanoo, että ratkaisevan tärkeä vaikuttaja oli amerikkalainen "strukturistinen" taitelija Charles Biederman, jonka taide (hieman Mondrianin tapaan) pyrkii tavoittamaan luonnon järjestystä ja rakennetta varsin abstraktilla ja pelkistetyllä tavalla.  Heidän yli 4000-sivuinen kirjeenvaihtonsa dokumentoi niitä 1960-luvun vaiheita, jolloin Bohm kehitti implikaattin järjestyksen viitekehystään.  Pyrin esitelmässäni valottamaan tiettyjä Bohmin ja Biedermanin keskustelun teemoja ja tätä kautta ymmärtämään myös Biedermanin strukturistisen taiteen motiiveja. Pohdin myös miten heidän ajatuksensa järjestyksestä ja struktuurista suhtautuvat tieteenfilosofiassa nykyisin muodikkaaseen strukturalismiin (esim. Ladyman & Ross, van Fraassen).

Pylkkänen, P. toim. (1999) Bohm-Biederman Correspondence: Creativity and Science. 
London: Routledge.